30 vuotta täytettyäni opiskelin toimintaterapeutiksi, kokeilin tankotanssia ja gluteenitonta ruokavaliota, vaihdoin puhelinoperaattoria, aloin harrastaa amerikkalaista jalkapalloa ja tein ensimmäisen stand up -keikkani. Että ehkä jonkun asteen ikäkriisi sitä aluilleen sysäsi. Olen aina tykkänyt haastaa itseäni ja kokeilla uusia juttuja, mutta keskityn eniten niihin asioihin, joissa olen hyvä. Stand upissa olen menestynyt edellä mainituista parhaiten.

Komiikkassa minua kiinnostaa arkiset havainnot elämästä ja inhimillisyydestä. Juttuja ammennan omista kokemuksistani äitinä, naisena, Prismassa jonottajana ja ennen kaikkea ihmisenä!

Ursulan esitys valmistuu tunnistettavista aineksista, joita meidän kaikkien “elämän kaapista” löytyy. Jutut maustetaan itseironialla, luovuudella ja lavakarismalla. Kokonaisuus nautitaan väliaplodien ja kaljan kanssa. Yleensä on ollut aika hyvä.

Vaikka lavalle tuon usein viimeisteltyjä ja etukäteen kirjoitettuja juttuja, ei kahta samanlaista esitystä ole ja hetki yleisön ja esiintyjän kesken on aina ainutlaatuinen ja uniikki. Pieni “vaaran tuntu” siitä, että mitä vaan voi tapahtua tekee stand upista katsomisen arvoista.

Komiikkaa tärkeämpää on se, mitä sen sivutuotteena saadaan. Sen avulla voidaan purkaa jännitteitä ja stressiä, virittää tunnelmaa ja innostaa ihmisiä, luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tehdä oivalluksia ja muuttaa maailmaa. (No tota viimeistä ei tee ihan kaikki. Ollaan sovittu, että Iikka Kivi hoitaa sen.) Mutta nämä on niitä tärkeitä asioita elämässä ja komiikka on yksi tapa vaikuttaa niihin. Toki joskus on tärkeää saada vain irtiottoa arjesta ja omista ajatuksista ja myös siihen komiikka ja stand up tarjoaa mahdollisuuden.

Parasta keikkailussa on lämmin yhteishenki ja tsemppi, joka koomikoiden keskuudessa vallitsee. Joulukuussa 2018 olin menossa Lappeenrantaan keikalle Matti Patrosen kanssa. Kävimme Matin kanssa syömässä ennen keikkaa ja valittelin väsymystä ja sovittiin, että menen hotellille lepäämään, että olo olisi keikalla virkeä ja skarppi. En ehtinyt vielä silmiäni ummistaa, kun sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja kertoi asian liittyvän eiliseen kolarointitilanteeseen. Kiitteli, että jätin yhteystietoni tuulilasiin. Olin hieman ymmälläni tilanteesta, koska en mielestäni ollut edes ajanut autoa edellisenä päivänä. Nyt kuitenkin alkoi kalvaa epävarmuus siitä, että ajoinko sittenkin… mutta missä? miten? kenen autolla? Mies kyseli vakuutusyhtiöni tietoja ja äänensävy muuttui hieman tiukemmaksi, kun epäröin että tulikohan puhelu nyt oikeaan numeroon. Tuntui, kuin mies ei olisi edes oikeasti edes kuunnellut minua. Puhelu päättyi omituisesti ja hieman kesken miehen naureskellessa vievänsä asian nyt eteenpäin, vaikkei autossa edes ollut mitään jälkiä. Itseäni ei naurattanut. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja aloin soitella muutamia puheluita selvittääkseni asiaa. Sitten sain tekstiviestin, jossa oli linkki äänitiedostoon. Nauhalla kuulen itseni hämmentyneenä kyselemässä kysymyksiä kolaritilanteesta ja sopertamassa muistikuviani edelliseltä päivältä. Saateviestinä luki: “Ystäväsi Matti Patronen on tehnyt sinulle pilapuhelun.”

Väsymys kyllä katosi sen siliän tien, mutta keikasta en muista mitään. Kiitos Matille!

Kyky mankeloida.